Seminologi tilalla


Tilanväen valmistelut seminologin käyntiä varten parantavat töiden sujuvuutta tilalla ja auttavat seminologia pysymään tiloille ilmoitetussa aikataulussa.

Seminologi työssäSiemennystyö sujuu parhaiten karjanomistajan ja seminologin yhteistyönä. Tuttu hoitaja rauhoittaa eläintä siemennystilanteessa. Samalla on tilaisuus yhdessä keskustella kiimaan, siemennykseen, tiineyteen ja jalostukseen liittyvistä asioista.

Siemennettävä eläin kannattaa ottaa valmiiksi siemennyspaikkaan, niin että se ehtii rauhoittua ja seminologi voi sen heti siementää. Tiinehtymiselle on eduksi, että siemenannos saadaan rauhalliseen eläimeen oikeaan paikkaan mahdollisimman nopeasti.

Hyvä siemennyspaikka on tasainen ja luistamaton alusta, jossa eläin pysyy hyvin paikallaan. Korkealla, esim. makuuparressa, oleva eläin on teknisesti hankala siementää. Tutustu Faba Korokkeeseen tästä.

Jos tilalla on tarttuva eläintauti, pyydämme ilmoittamaan siitä päivystykseen. Pyrimme estämään eläintautien leviämisen tilalta toiselle seminologien mukana. Taudista ilmoittaneilla tiloilla seminologi voi käyttää kertakäyttöisiä suojavarusteita.

Palaa otsikoihin

Ohjeita tilalle

Seminologi tiedontallennuksen parissaSeminologi pyrkii tilalla käydessään toimimaan hygieenisesti ja estämään tarttuvien tautien leviämisen. Hän tallentaa kaikki siemennystiedot kannettavalla tietokoneella.

Navetalla tulisi olla:

  • puhdas ja tilava esim. sanomalehdillä päällystetty pöytä siemennysvälineille ja tietokoneelle
  • siemennyskansio
  • kuumaa vettä, saippua ja puhdas pyyhe
  • pesumahdollisuus seminologin saappaille ja siemennysessulle

Jos tilallanne käytetään talon omia suojavarusteita, huolehdittehan, että varusteet ovat puhtaat, ehyet, kuivat ja lämpimät. Seminologeilla on myös kertakäyttöisiä suojavälineitä.

Pidättehän koiranne kytkettynä seminologin käydessä tilalla.

Palaa otsikoihin

Työturvallisuus

Turvalliset työskentelytilat ja järjestelyt auttavat ehkäisemään työtapaturmia:

  • eläimen hoitaja avustaa siemennyksessä
  • siemennettävä eläin on valmiina kiinni ja rauhoittunut
  • eläimen takana on riittävästi tilaa työskentelyyn
  • eläin ei pääse paljoa liikkumaan sivusuunnassa tai kääntymään pilarin taakse
  • seminologilla on käytettävissään tukeva koroke, jos eläin on ylempänä, esim. makuuparressa
  • toiset eläimet eivät pääse häiritsemään siemennystyötä
  • kulkuväylät ovat esteettömät ja valoisat
Palaa otsikoihin

Yksinsiemennys

Jos ette voi järjestää seminologille avustajaa, ilmoittakaa siitä tilauksen yhteydessä päivystäjälle. Yksinsiemennyksissä turvalliset työskentelyolot ja hyvät ohjeet ovat erityisen tärkeitä:

  • siemennettävä nautaeläin on valmiina kunnolla päästään kiinni
  • muut eläimet eivät pääse häiritsemään työskentelyä, jos eläin on karsinassa, siinä ei ole muita eläimiä tai karsinan kaikki eläimet ovat kiinni
  • selkeät ohjeet eläimen sijainnista ja merkinnästä navetassa
  • siemennettävän eläimen tiedot ja selkeät ohjeet käytettävistä sonneista tai karjuista esillä
  • ilmoittakaa selkeästi viestilapulla, jos avustajaa ei ole paikalla, ettei seminologi etsi talonväkeä turhaan
  • karjanomistajan tulee hyväksyä, ettei eläintä pystytä siementämään yksin

Yksinsiemennyksestä peritään lisämaksu.

Palaa otsikoihin


Tulosta sivu
Käyttolistat
Kotiinkuljetukset
Typpireitit

Designed by Lumemainos | Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä | © Faba Osk. 2009